Koulutukset:

– Toimintaterapeutti HSHO, 1986
– Erikoistoimintaterapeutti 1990
– Toimintaterapeutti AMK 2009

– When Children Won’t Eat: Picky Eaters vs. Problem Feeders

Lisäkoulutukset:
– Sensorisen integraation teoria ja terapia (SI-terapia)
– SIPT- ja EASI-koulutukset (SI-arviointi)
– NDT-Bobath-peruskurssi
– Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen (nepsy) -valmentaja
– Mindfulness-tunnetaitovalmentaja

Lyhyet lisäkoulutukset:
– Mitä sä rageet? -tunnesäätelyn valmennus
– Zones of regulation-menetelmä lapsen itsesäätelyn tukena
– Nopean piirtämisen menetelmä
– Tukiviittomat lasten toimintaterapiassa
– Viittomakielen alkeiskurssit 1 ja 2
– Kuvitteellisen leikin ilo – kehityksellinen arviointi -menetelmäkoulutus
– Tartu toimeen-työskentelytaitojen vahvistaminen
– Sensory processing, Trauma and Attachment (SAI)
– Sensory issues in feeding
– Sensory issues in toileting
– MIM-havainnointi -menetelmäkoulutus
– ICF lasten kuntoutuksen työryhmissä toimiville
– GAS-koulutus
– Ensiapukoulutus
+ useita arviointikoulutuksia (MAP, M-FUN, SPM, Sensory Profile (SP), GOAL, Kliininen havainnointi, leikin arviointikoulutuksia sekä aistisäätelyyn liittyviä päivityskoulutuksia

Kielitaito: suomi, englanti, tukiviittomat

Eritysiosaaminen ja pääasiallinen kohderyhmä:
SI-terapia, aisti- ja tunnesäätelyyn liittyvät pulmat, pienten lasten syömishäiriöt, pienten lasten toimintaterapia

Muuta minusta:
Urani alussa työskentelin ensin muutaman vuoden terveyskeskuksessa ja sen jälkeen Turun yliopistollisessa keskussairaalassa lastenneurologisella osastolla, kunnes lopulta 2000-luvun alkupuolella siirryin työskentelemään itsenäisenä ammatinharjoittajana, ja sillä tiellä edelleen ollaan. Suurin osa asiakkaistani on alle kouluikäisiä ja alakouluikäisiä lapsia perheineen.

Perhekeskeinen työote on oleellinen osa työni toteutusta, siksi lapsen kanssa työskentelyn lisäksi yhteistyö lapsen lähipiirin kanssa on erityisen tärkeää. Toimintaterapiaa toteutetaankin niin vastaanotolla kuin lapsen arkiympäristöissä (koti, päivähoito, koulu). Suurinta iloa työssäni tuo, kun huomaa terapiassa käsiteltävien asioiden helpottavan lapsen ja perheen arkea ja tuen tarve vähenee tai loppuu kokonaan. Tätä prosessia joskus luonnehdinkin motolla: paras terapia on tarpeeton terapia!